Blog

Murros, disruptio, pirstoutuminen – av-universumi ja uudet osaamistarpeet

Audiovisuaalisen alan koulutustarpeista on viime aikoina keskusteltu erityisesti #metoo-kampanjan ja 12. syyskuuta Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaiseman Häirintä ja muu epäasiallinen kohtelu elokuva- ja teatterialalla -raportin (2018) yhteydessä. Näissä keskusteluissa on korostunut erityisesti työoikeudellisen osaamisen puute, mutta useat samanaikaisesti tapahtuvat murrokset tuottavat av-alalle myös muita osaamistarpeita. Muutokset liittyvät muun muassa teknologiaan, liiketoimintamalleihin, kansainvälistymiseen ja median käyttöön. 

Teknologiset muutokset 

Tuotanto- ja lähetystekniikan digitalisointi avasi audiovisuaaliselle alalle aivan uusia mahdollisuuksia niin sisältöjen tuotannon, jakelun kuin kulutuksenkin suhteen, eikä kehitys näytä hiipuvan lähitulevaisuudessa. Esimerkiksi viimeisen vuoden aikana kotimaisissa tuotannoissa yleistyneiden VR- ja AR-elementtien avulla suorista TV-lähetyksistä saadaan informatiivisempia, viihdyttävämpiä ja interaktiivisempia. Lisäksi virtuaalitodellisuutta ja lisättyä todellisuutta voidaan hyödyntää tuotantojen suoraviivaistamisessa (ks. aikaisempi blogipostauksemme). Uuden teknologian omaksuminen edellyttää usein aiemman tuotanto-osaamisen päivittämistä. Teknologinen kehitys tuottaa todennäköisesti alalle myös uusia ammattinimikkeitä.

Toisinaan teknologinen murros ei kuitenkaan ole tuotantohenkilökunnan näkökulmasta suuri, mutta se avaa katsojille uusia mahdollisuuksia kuluttaa av-sisältöjä. Esimerkiksi hybridi-vastaanottimien lisääntyminen ei edellytä sisällöntuottajilta uuden teknologian haltuunottoa, vaan ainoastaan uudenlaista ymmärrystä siitä, miten perinteisiin televisiosisältöihin voi yhdistää netin kautta tarjottavia interaktiivisia lisäpalveluja. Tuotantoyhtiöillä on keskeinen rooli työvoiman ammattitaidon kehittämisessä.

Markkinoiden disruptio ja uudet ansaintamallit 

Vaikka televisiotoiminnan digitalisointi on mahdollistanut audiovisuaalisten sisältöjen jakelun internetissä ja niiden vastaanottamisen erilaisilla mobiileilla päätelaitteilla, eivät uudet jakelukanavat ole merkinneet automaattisesti uusia tulonlähteitä sisältöjen tuottajille. Esimerkiksi tuotantoyhtiöiden liikevaihto on aiemmin pääasiallisesti perustunut TV-kanavien ostamiin hyödyntämisoikeuksiin. Vielä runsas viisi vuotta sitten kanavat maksoivat tuotantoyhtiöille korvauksen ohjelman esittämisestä 1–2 kertaa televisiossa sekä oikeudesta tarjota ohjelmaa katsottavaksi televisioyhtiön omassa verkkopalvelussa 7–30 päivän ajan (nk. catch up -oikeudet).  

Tämä ansaintamalli on muuttunut siten, että esityskertojen sijaan televisioyhtiöt ostavat nyt enimmäkseen ns. välitysikkunoita eli ajanjaksoja, joiden aikana ne voivat esittää kyseistä ohjelmaa rajattomasti eri kanavillaan ja lisäksi omissa verkkopalveluissaan, Lisäksi televisio-ohjelmat ovat kasvaneet monimediallisiksi tuotannoiksi, jotka sisältävät itse ohjelman ohella erilaisia ja eri alustoilla jaeltavia audiovisuaalisia sisältöjä. Koska kuluttajat ovat tottuneet siihen, että verkossa saatavilla oleva materiaali on pääosin ilmaista, rahoitetaan näitä sisältöjä usein mainonnalla. Vaikka uusia ansaintamalleja kehitetään yhä enemmän myös monimediallisten tuotantojen osalta, alalla on edelleen runsaasti haasteita toiminnan kannattavuuden suhteen. 

Katsojat ovat kuitenkin vastaanottavaisempia eri maiden ja kulttuurien sisällöille kuin vielä muutama vuosi sitten ja sen myötä sekä viihde- että draamaohjelmien formaattien kansainvälinen myynti on lisääntynyt. Muutos liittyy erityisesti suoratoistopalvelujen kasvuun. Parrot Analyticsin kesäkuussa 2018 julkaiseman raportin mukaan eurooppalaisten digitaalisten originaaliohjelmien eli suoratoistopalvelussa ensiesityksensä saaneiden ohjelmien määrä on yli kaksinkertaistunut vuodesta 2016 vuoteen 2018. Myös kotimaisia sisällön jakelijoita on tullut lisää.

Kansainvälistymisen murros 

Globalisaation myötä koko mediakenttä ja erityisesti televisiotoiminta on viime vuosina kansainvälistynyt kiihtyvällä vauhdilla, ja Suomeenkin kohdistuu nyt uudenlaista kansainvälistä kiinnostusta. Kuten Media & Message -seminaariin toteuttamastamme selvityksestä käy ilmi, suomalaisia draamasarjoja tehdään yhä enemmän kansainvälisinä yhteistuotantoina tai kansainvälisellä rahoituksella. Lisäksi Suomessa kuvataan kansainvälisiä tuotantoja, jotka kasvattavat av-alan kotimaista ammattitaitoa. Riskinä kuitenkin on, ettei osaavan työvoiman määrä tai osaamisen taso vastaa ulkomaisten tuotantojen vaatimuksia, jolloin kotimaisten tuotantopalveluiden ja -henkilökunnan hyödyntäminen jää toivottua vajavaisemmaksi.  

Lisäksi monimutkaiset rahoitusmallit, IP-oikeuksien omistajuussuhteet sekä niiden hyödyntämisoikeudet tekevät varsinkin tuottajien työstä aiempaa haastavampaa. Työskentely monikulttuurisissa tuotantotiimeissä edellyttää kaikilta työntekijöiltä mm.  uusia viestinnällisiä taitoja sekä kykyä adaptoitua erilaisiin tuotantotapoihin. IP-oikeudet toivottavasti säilyvät vanhemmillaan tulevaisuudessakin, mutta tuottajan on oltava valmis jakamaan teoksensa hyödyntämisoikeuksia muiden kanssa varmistaakseen sekä rahoituksen että mahdollisuudet kansainväliseen levitykseen. Levittäjäyhtiöt eivät enää myy ja jakele pelkästään valmiiden ohjelmien oikeuksia, vaan toimivat usein osatuottaja-roolissa ja tulevat jo varhain mukaan tuotannon kehitys- ja esituotantoprosessiin. Levittäjän roolin muutokseen on vaikuttanut mm. se, että globaalien suoratoistopalveluiden, kuten Netflixin, HBO:n ja Amazonin, mukaantulon myötä tuottajat ovat halunneet pitää tietyt kv. oikeudet itsellään. Ohjelmien menestystä voi toki pitää onnellisena sattumana, mutta ennen kaikkea se on timanttista ammattitaitoa ja kokemuksen myötä tehtäviä oikeita valintoja. 

Yleisöjen pirstoutuminen ja median käytön uudet muodot 

Suomalaisten median käyttöä luonnehti vuonna 2017 videopalvelujen, sosiaalisen median, maksullisten suoratoisto- ja tilausvideopalvelujen sekä television eli lyhyesti sanottuna audiovisuaalisten sisältöjen kulutuksen kasvu. Lineaarinen eli televisiovastaanottimen kautta katsottava televisio oli edelleen käytetyin yksittäinen viestintäväline: sen osuus suomalaisten mediaan käyttämästä ajasta oli 25 prosenttia (Kantar TNS 2017). Perinteisiä median käyttötapoja haastavat kuitenkin mm. suoratoistopalvelut. Ruotsalaisen Mediavisionin (2018) mukaan 45 prosenttia pohjoismaisista kotitalouksista tilaa vähintään yhtä suoratoistopalvelua. Tilausaste on Euroopan korkein. Palveluista suosituin on Netflix, jolla on lähes 3,5 miljoonaa pohjoismaista tilaajaa, mutta myös paikallisten palvelujen kasvu on voimakasta. Lähivuosina kilpailu kiristyy entisestään, kun markkinoille tulee uusia globaaleja toimijoita. Deloitten Technology, Media and Communications Predictions 2018 -ennusteen mukaan palvelujen määrän kasvaessa myös tilauksien määrä kasvaa eli yhä useampi kotitalous tilaa useaa eri suoratoistopalvelua.

Yleisöjen pirstoutuminen siis jatkuu, kun käytettävissä olevien sisältöjen, alustojen ja palvelujen valikoima edelleen kasvaa. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että globaalien mediajättien sisällöt söisivät elintilaa kotimaisilta TV-ohjelmilta. Deloitte (2018) ennustaa paikallisten sisältöjen kysynnän kasvavan erityisesti muilla kuin englanninkielisillä markkinoilla, sillä kansainväliset suoratoistopalvelut tarvitsevat paikallisia sisältöjä uusien tilaajien houkuttelemiseksi. Myös TV-kanaville kotimaiset sisällöt ovat tämän hetken tärkein kilpailuetu. Kotimaisten sisältöjen kysyntä siis kasvaa, mutta kotimaisten tuotanto- ja jakeluyhtiöiden täytyy kyetä ennustamaan katsojakäyttäytymistä ja markkinoiden kehitystä entistä nopeammin ja luotettavammin pysyäkseen kilpailussa mukana. 

Kilpailuetua oikealla osaamisella

Audiovisuaalisella alalla on siis sekä kasvupotentiaalia että mahdollisuuksia kansainvälistymiseen.  Globalisaatio voi kuitenkin uhata kotimaisen kulttuurin diversiteettiä ja jopa sananvapautta, mikäli tuotantoja ei onnistuta pitämään riittävän osaamisen turvin kotimaisissa käsissä. Myös teknologian, liiketoiminnan ja median käytön muutokset voivat heikentää kotimaisen audiovisuaalisen sektorin elinvoimaisuutta, mikäli alan toimijoilla ei ole riittävän laajaa tietotaitoa. Alan osaajille on lisäksi tarvetta sekä audiovisuaalisella alalla että kasvavassa määrin myös muualla: osa alalle koulutetuista työllistyy jo nyt perinteisen tehtäväkenttänsä ulkopuolelle. Sekä alan osaamistarpeisiin että nopeasti muuttuvan työelämän haasteisiin voidaan vastata esimerkiksi tuotantoyhtiön tai televisiokanavan tarpeisiin räätälöidyllä täydennyskoulutuksella. 

 

Media & Message 2018: TV-draama kansainvälistymisen veturina

Av-sisältöalan vuosittainen Media & Message -seminaari järjestettiin Tampereella 16.-17. elokuuta 2018. Seminaarin keskeisiä teemoja oli kotimaisen audiovisuaalisen sisällöntuotannon kansainvälistyminen, jota käsiteltiin useissa esityksissä ja keskusteluissa. Medialogi Oy tuotti tapahtumaan selvityksen viiden viime vuoden aikana ulkomaille myydyistä TV-ohjelmista ja formaateista sekä kansainvälisistä yhteistuotannoista. Selvitykseen kerätyn aineiston pohjalta esittelimme viisi kansainvälistymisen trendiä. Näistä trendeistä yksi nousi selvästi esiin myös muissa esityksissä: TV-draaman keskeinen rooli av-tuotannon kansainvälistymisessä. 

Saimme selvitykseen mukaan 31 ohjelmaa, joihin on viiden viime vuoden aikana liittynyt kansainvälistä toimintaa. Aineistoon sisältyneet ohjelmat on ao. kuviossa luokiteltu genren ja tuotantoyhtiön mukaan. Ohjelmista peräti 20 edustaa erilaisia draamagenrejä. Draamatuotantojen ohella aineistoon sisältyi yksi gameshow, kaksi faktaviihdeohjelmaa, neljä viihdeohjelmaa ja neljä realityä.

Uudet jakelijat kasvattavat kysyntää

Draaman kasvanut kysyntä on kansainvälinen ilmiö. Esimerkiksi Eccho Rightsin perustaja ja Managing Partner Nicola Söderlund puhui Media & Messagessa draaman “kultakaudesta”. Kysynnän lisäksi genren uudesta arvostuksesta kertovat Söderlundin mukaan myös kasvaneet tuotantobudjetit: erityisesti FAANG-viisikko (Facebook, Apple, Amazon, Netflix ja Google) on valmis sijoittamaan miljoonia draamatuotantoihin. Myös suomalaiset sarjat ovat herättäneet näissä toimijoissa kiinnostusta: Sorjonen oli ensimmäinen Netflixissä laajasti levitetty suomalainen draamasarja, ja Karppi myytiin vastikään Netflixille maailmanlaajuiseen levitykseen.​Netflixin ja muiden globaalien jakelualustojen myötä katsojat ovat tottuneet kuluttamaan myös muita kuin englanninkielisiä sisältöjä. Suomen kaltaisilla pienillä kielialueilla tuotetuilla sarjoilla onkin nyt paremmat mahdollisuudet levitä ympäri maailmaa kuin koskaan aiemmin 

Globaalien jakelijoiden lisäksi draamasarjoja tilaavat myös alan uudet kotimaiset toimijat. Medialogin selvityksen mukaan uusista kotimaisista jakelijoista erityisesti Elisa Viihde on noussut merkittäväksi draaman tilaajaksi: selvityksen 20 draamatuotannosta (scripted) Elisa Viihteen osuus oli peräti 25 prosenttia.

Draaman uudet jakelualustat nousivat esiin myös A-Lehtien liiketoimintajohtajan Anni Lintulan esityksessä, joka esitteli Demi-lehden tuottamaa WhatsApp-draamaa. 

Täysin kotimaisessa omistuksessa olevat tuotantoyhtiöt tärkeitä kansainvälisen draaman tuottajia

Uusien jakelijoiden ilmestymisen ohella kotimaista draamatuotantoa luonnehtii myös toinen rakenteellinen muutos. Kansainvälisille markkinoille suunnattuja draamoja ovat viiden viime vuoden aikana tuottaneet erityisesti pienet, 100-prosenttisesti kotimaisessa omistuksessa olevat tuotantoyhtiöt (ks. ylin kuvio). Kuten Nicola Söderlund totesi, pienten yhtiöiden täytyy olla usein luovempia kuin suurten, koska niillä ei ole yhtä suuria taloudellisia resursseja käytössään. Toisin kuin usein kuvitellaan, Suomessa toimivat kansainväliset tuotantoyhtiöt eivät siis hallitse ohjelmien vientiä. Sen sijaan ne profiloituvat Heidi Keinosen tuoreen tutkimuksen Televisioformaatti ja kulttuurinen neuvottelu (Jyväskylän yliopisto 2018) mukaan kansainvälisten formaattien tuojiksi ja adaptaatioiden tuottajiksi. 

TV-draama monimuotoistuu

Draaman uudelle kultakaudelle on tyypillistä myös genren sisäinen monimuotoisuus. Rikosdraama on Nordic Noirin vanavedessä vetänyt suomalaisia tuotantoja kansainvälisille markkinoilleDraamasarjoissa on kuitenkin viime vuosina etsitty uusia keinoja erottautua muista tuotannoista, ja tekijöillä on nyt selvästi enemmän uskallusta rikkoa draaman rajoja kuin aiemmin. Uusia muotoja ja sisältöjä haetaan muun muassa muista genreistä. Genrerajoja rikkovista ohjelmista puhutaan niin sanottuina genre blendeinä. Selvityksessä draamaksi luokiteltuihin ohjelmiin sisältyi mm. rikosdraamaa, draamakomediaa, nuorisodraamaa, fantasiadraamaa, poliittista trilleriä ja grounded scifiäTämän aineiston perusteella on myös nähtävissä, että kotimainen draama on pikkuhiljaa saamassa omanlaisiaan piirteitä. Joitakin ohjelmia on jopa kuvailtu termillä Finnishweird . Onko Finnish weird seuraava Nordic Noir 

“No escape from reality?” VR ja AR televisiotuotannossa

Mediateollisuuden edelläkävijät ovat jo vuosien ajan intoilleet VR:n eli virtuaalitodellisuuden mahdollisuuksista. Aiemmin virtuaalitodellisuutta ja lisättyä todellisuutta (AR) on hyödynnetty lähinnä elokuva- ja pelituotannoissa, mutta viimeisen vuoden aikana ne ovat alkaneet vakiintua myös televisiotuotantoihin. Viime vuoden huhtikuun MIPTV-tapahtumassa Cannesissa VR nousi jo yhdeksi pääpuheenaiheista. Hypestä huolimatta VR- ja AR-teknologian hyödyntäminen on noudattanut tuttua kaavaa: tuottajat ovat lähinnä siirtäneet valmiita sisältöjä virtuaalitodellisuuteen pohtimatta sen paremmin uuden teknologian mahdollisuuksia (The Guardian 2017). Ensimmäiset monimedialliset tuotannot käynnistettiin muutama vuosi sitten samalla tavoin, julkaisemalla samoja sisältöjä eri alustoilla, ja kautta mediahistorian uudet välineet ovat omaksuneet aiempien viestimien muotoja ja sisältöjä.

 

VR (virtual reality): VR-lasien ja/tai muiden aistiärsykkeiden avulla käyttäjälle luotu immersiivinen kokemus, jossa käyttäjä pääsee osaksi tietokonesimulaation avulla luotua keinotodellisuutta

AR (augmented reality): lisätty todellisuus, jossa todellisen ympäristön näkymään lisätään tietokoneella luotuja elementtejä

MR (mixed reality): keinotodellisuuden ja fyysisen todellisuuden yhdistelmä, jossa voi olla tietokoneella luotuja elementtejä

XR (X reality, cross-reality): kattotermi erilaisille laitteille ja ohjelmistoille, joilla luodaan mm. VR-, AR- ja MR-sisältöjä

 

Millaista lisäarvoa VR ja AR tuovat televisiotuotantoihin?  

Maailmalla VR- ja AR-elementtejä on hyödynnetty muun muassa urheilu- ja uutislähetyksissä (ks. esim. Newscaststudio.com). Erilaisia kokeiluja tehdään myös fiktion puolella: esimerkiksi viime keväänä Britanniassa Channel 4:lla alkaneessa ja Netflixissä 29. kesäkuuta julkaistavassa teinitrillerissä Kiss Me First yhdistetään live action -draamaa ja virtuaalitodellisuutta. Kotimaisilla televisiokanavilla AR- ja VR-kokeiluja nähtiin viime talvena sekä viihteessä että urheilussa. Nelosen Supertähdet-ohjelmassa kilpailijat kokeilivat mäkihyppysimulaatiota VR-lasien avulla. Pjongjangin olympialaisten aikana Ylen kisastudiossa puolestaan hyödynnettiin tamperelaisen Keho Interactiven tuottamia virtuaalisia latukarttoja ja hiihtäjähologrammeja. Lisäksi sama yhtiö teki X-Factor Suomi finaalin livelähetykseen Saara Aalto -hologrammin.  

Mitä lisäarvoa nämä sitten tuovat televisiotuotantoihin? Keho Interactiven toimitusjohtaja Mikko Karsisto uskoo, että pysyvään käyttöön vakiintuvat ne elementit, joilla katsojalle voidaan välittää lisää informaatiota, kuten latukartta viime talven olympialaisissa ja muut studion lattialla “istuvat” elementit.  

— Osittain virtuaalielementit jäävät “silmäkarkeiksi”, jotka lisäävät ohjelman viihdyttävyyttä ja kiinnostavuutta. Virtuaalilavasteiden osalta keskeistä on niiden mahdollistama interaktiivisuus katsojan ja studion välillä, mikä lisää ohjelman kiinnostavuutta. Vielä on kuitenkin arvoitus, millaista interaktiivisuutta onnistutaan kehittämään, Mikko toteaa. 

Live-lähetyksissä käytettävien AR-elementtien ohella Keho Interactive kehittää tuotantoja suoraviivaistavia palveluja. Kuvausten aikana voidaan esimerkiksi tehdä reaaliaikaisesti käyttökelpoista grafiikkaa, jolloin jälkituotannon työmäärä vähenee ja aikaa säästyy. Lisäksi VR-elementtejä voidaan käyttää previsualisoinnissa: Keho Interactiven operoima virtuaalistudio auttaa näyttelijää hahmottamaan jo kuvausten aikana virtuaalisen ympäristön, joka tuotetaan kuvaan vasta jälkikäteen. Virtuaalisen lokaation hahmottamiseen voidaan käyttää myös virtuaalilaseja, kuten Steven Spielbergin Ready Player One -elokuvan kuvauksissa (The Variety 2018). VR-tekniikka mullistaa siis sekä näyttelijän että ohjaajan työskentelytapoja.  

Miten teknologia valjastetaan sisältöjen käyttöön? 

Millaista sisältöyhteistyötä Mikko Karsisto näkee tulevaisuudessa tekevänsä tuotantoyhtiöiden kanssa?  

— Hologrammien käyttö yleistyy erityisesti juonnetuissa studiolähetyksissä, urheilussa ja e-urheilussa. Esimerkiksi uutislähetysten taustoittavissa ja syventävissä jutuissa virtuaaliset elementit voivat korvata grafiikan tai ulkomaantoimittaja voi raportoida studiossa hologrammina.   

Keho Interactive tuottaa parhaillaan virtuaalielementtejä Ylen jalkapallon MM-kisalähetyksiin. Kuva: Mikko Karsisto.

Mikko uskoo hologrammien laadun paranevan edelleen, mikä avaa myös uusia käyttömahdollisuuksia. AR- ja VR-elementtien omaksumiseen liittyvät haasteet ovatkin lähinnä sisällöllisiä ja kaupallisia, kuten The Guardianin artikkelissa todetaan.  

—Jos virtuaalielementeillä on tuotannossa keskeinen sisällöllinen merkitys, tekniikan mahdollisuuksia on pohdittava yhdessä jo sisältöä suunniteltaessa, Mikko kertoo.  Myös tavanomaisempia AR- tai VR-elementtejä hyödyntävässä tuotannossa on Mikon mukaan varattava aikaa suunnittelulle yhdessä ohjaajan kanssa, virtuaalielementtien sijoittamiselle studioon ja lähetyksen harjoittelulle. Virtuaalielementtien suunnittelu vertautuukin lavastussuunnitteluun. 

Kuten edellä mainitut esimerkit AR- ja VR-elementtien hyödyntämisestä televisiotuotannoissa osoittavat, uuden teknologian omaksuminen etenee usein pienin askelin. Katsojan näkökulmasta muutos voi olla niin hidas, että sitä on vaikea edes havaita. Muutosta voi kuitenkin hahmottaa hyödyntämällä Raymond Williamsin (1975) klassikkoteoriaa, jossa viestintävälineellä on kaksi toisiinsa limittyvää “puolta”: teknologia ja kulttuurinen muoto. Esimerkiksi televisio teknologiana rakentuu laitteista, joilla on mahdollista lähettää ja vastaanottaa liikkuvaa kuvaa ja ääntä. Television kulttuurinen muoto sen sijaan sisältää kaikki televisioon kytketyt merkitykset ja teknologialle muodostuneet käyttötarkoitukset, kuten television roolin kansallisten yleisöjen tuottajana tai viihtymisen välineenä.  

Sisällöntuotannossa uudet keksinnöt otetaan aluksi käyttöön nimenomaan teknologioina, joita käytetään jo opittujen toimintamallien pohjalta. Teknologian kulttuurinen muoto syntyy vasta ajan mittaan, kun uudet ominaisuudet omaksutaan osaksi katsojakokemusta ja niiden käyttötavat vakiintuvat tuotannossa. VR- ja AR-elementtien edellyttämä teknologia on ollut olemassa jo jonkin aikaa, mutta vasta nyt aletaan löytää tälle teknologialle ominaisia uniikkeja ilmaisutapoja, jotka avaavat uusia sisällöllisiä mahdollisuuksia myös televisiotuotannolle. 

 

Miksi av-alan sisällöntuottajien kannattaa hyödyntää tutkimus- ja koulutuspalveluja?

 

Mediaympäristömme on murroksessa. Liikkuvaa kuvaa ja erityisesti televisionomaisia sisältöjä (TV-like content) tuotetaan yhä enemmän erilaisilla alustoilla ja laitteilla. Media-alasta on tarjolla myös valtavasti tietoa: tilastoja, raportteja, taulukoita, katsauksia, puheenvuoroja ja podcasteja. Koska alan toimijoiden tärkeimpänä tehtävänä on uusien sisältöjen tuotanto ja jakelu, jää kaiken alaa koskevan tiedon todellinen potentiaali usein hyödyntämättä. Audiovisuaaliseen alaan erikoistuneet asiantuntijapalvelut voivat kuitenkin auttaa kehittämään alan kilpailukykyä.

Tutkimustiedon luotettavuus

Elämme totuudenjälkeistä aikaa. Oxford Dictionariesin mukaan se tarkoittaa, että tunteilla ja uskomuksilla on enemmän vaikutusta poliittiseen päätöksentekoon kuin objektiivisilla faktoilla. Tutkimustieto on menettänyt merkitystään, kun kuka tahansa voi esiintyä oman elämänsä asiantuntijana. Tieteellisen tutkimuksen metodologian ja eettisten periaatteiden tunteminen antaa parhaat valmiudet suunnitella ja toteuttaa asiakkaan tarpeisiin vastaavia tutkimushankkeita ja arvioida, miten luotettavaa ja objektiivista muiden tuottama tieto on.

Suomalaisen tutkimuksen ja koulutuksen korkea taso oli pitkään kansallinen ylpeydenaihe ja Suomen tärkein vientivaltti. Kuluvalla hallituskaudella tätä kilpailuetua on heikennetty erilaisilla leikkauksilla. Opetus- ja kulttuuriministeriön vuonna 2017 julkaiseman Luova talous ja aineettoman arvon luominen kasvun kärjiksi. Luovat alat Suomen talouden ja työllisyyden vahvistajina -työryhmän raportin mukaan esimerkiksi luovien alojen koulutuksen taso vaihtelee eikä vastaa kaikilta osin työelämän vaatimuksia. Audiovisuaalisella alalla on siis tarvetta täydennyskoulutukselle. Parhaiten työelämän nopeasti muuttuviin vaatimuksiin voidaan vastata kehittämällä alan käytäntöjä tutkimustiedon avulla.

Ajansäästö

Audiovisuaalisia sisältöjä on perinteisesti tuotettu lähinnä kokemukseen perustuvaa tietotaitoa sekä yritystä ja erehdystä apuna käyttäen. Katsojien tavoittaminen on kuitenkin yhä vaikeampaa, sillä yleisöille on jatkuvasti tarjolla uusia tapoja kuluttaa sisältöjä eri kanavissa ja eri jakelualustoilla. Kotimaisten tuotanto- ja jakeluyhtiöiden täytyy kyetä ennustamaan katsojakäyttäytymistä, sisältötrendejä ja markkinoiden kehitystä entistä nopeammin ja luotettavammin. Alan kehitystä koskevia ennusteita ja tutkimuksia on kyllä saatavilla, mutta valtavan tietomäärän läpikäyminen, arvioiminen ja soveltaminen vaatii monenlaisia resursseja, kuten aikaa, rahaa ja taitoa. Esimerkiksi me Medialogissa seuraamme säännöllisesti yli kahtakymmentä alaa käsittelevää uutiskirjettä ja raporttia. Lisäksi olemme kartalla uusimmista mediaa, suomalaisia ja tulevaisuutta käsittelevistä tutkimustuloksista.

Sovellettavuus

Globalisaation myötä koko mediakenttä ja erityisesti televisiotoiminta on viime vuosina kansainvälistynyt kiihtyvällä vauhdilla. Myös suurin osa media-alaa koskevien trendianalyysien tuottajista on kansainvälisiä toimijoita. Vaikka globaalien trendien seuraaminen on elintärkeää pienilläkin markkinoilla, sisällöntuottajien tulisi samaan aikaan tuntea oman kansallisen yleisönsä tarpeet ja toiveet. Kotimaisen media-alan läpikotainen tuntemus antaa työkaluja sekä asiakkaille relevanttien analyysien tuottamiseen että kansainvälisten tutkimustulosten soveltamiseen ja edelleen niiden jalostamiseen innovatiivisiksi kotimaisiksi sisällöiksi, jotka pystyvät menestymään myös kansainvälisillä markkinoilla. Nordic Noir  -genren myötä myös suomalaiset mediasisällöt ovat viimein nousseet kansainvälisen kiinnostuksen kohteiksi – odotusten lunastamiseksi kannattaa hyödyntää myös tutkimustietoa.

Kuten markkina-analyysit osoittavat, kotimainen sisällöntuotanto kukoistaa ja kansainvälistymisestä on tullut luonnollinen osa yritysten liiketoimintaa, mutta kansainvälisillä markkinoilla on onnistuttava jo ensimmäisellä yrityksellä. Oikein valituilla asiantuntijapalveluilla moninkertaistat mahdollisuutesi onnistua.